Paperilohikäärme DT – Flamingo Birdie

Ystävänpäivä kolkuttelee jo aivan ovella. Siispä saa aivan luvallisesti vähän hempeillä. :)

Flamingo Birdie

Tein kortin valkoiselle pellavateksturoidulle kartongille. Päälle vedin palettiveitsellä ohuen kerroksen Shimmerzin Dimensionz Pearly Gates helmiäismaalia. Kuivan maalin päälle, ”sotkin kodikkaasti” ihan sormin, Shimmerzin hohtelevia maaleja: Pinkkiä taustaan ja Sugar Plumia aivan kortin reunoihin. Hohtelevat maalit ovat vesiliukoisia, joten yritin jättää tulevan leimakuvan alueen mahdollisimman paljaaksi niistä, jotta ne eivät leviäisi väritettäessä.

Leimasin The Octopode Factoryn Flamingon StazOnilla ja väritin SplashInkeillä vesivärisäiliösiveltimen kanssa. Koska kuva on leimattu maalin päälle, eikä suoraan paperiin on Splasheillä värittäminen helpompaa. Maalin päällä värittäminen antaa enemmän aikaa värin kanssa leikkimiseen siinä missä paperipinta imaisee värin todella nopeasti. Maikkis teki todella hyvän tutoriaalin SplashInkeillä värittämisestä! :)

Puhekupla on Scrapfellowin puupahvikuvio, jonka pohjamaalasin ensin valkoisella akryylimaalilla ja päälle vedin kerroksen samaa Dimensionz maalia kuin taustaan. Puhekuplassa olleen sydämmen maalasin samalla Hohtelevalla Pink maalilla kuin taustassa ja kohotin sitä laitamalla päälle kerroksen Glossy Accents-koholakkaa. Lopuksi piirtelin mustalla geelikynällä kortin reunoja. :)

Kerroskukka

Nyt kun viikon verran ollut kuumeessa ja flunssassa ja ei ole pystynyt askartelmaan teki mieli tehdä jotain yksinkertaista ja puhdasta :)

kerroskukka

 

Leimasin Stampedouksen kukkaleimalla kolmelle eri kuviopaperille VersaMarkilla ja embossasin Rangerin mustalla jauheella. Leikkelin alimman kukan ulkoreunoja myöden ja kaksi päälimmäistä sisempää. Kukka on keskeltä liimattu ja terälehdistä kohotettu kohopaloilla.

Korttipohjana on 6″x6″ kermanvärinen teksturoitu pohja, jonka kavensin paperileikkurilla sommitteluun sopivaksi 10cm leveäksi. Korttipohjaan piirtelin vapaalla kädellä mustalla ja kultaisella geelikynällä.

P*skarteluhaaste #216 – Värittämätön leimakuva

Paskikseen osallistun tälläisella kortilla tällä erää. :)

paita1

Tausta on tehty GelliPlatella ja Americana akryylimaaleilla. Päälle leimasin Papirdesingnin Festklar leimalla puvunpaidan ja sulattelin valkoisia ja mustia irto kohojauherakeita ”roiskeiksi”. Leimasin samalla leimalla pellavateksturoidulle valkoiselle kartongille VersaMarkilla ja embossasin hienommalla mustalla kohojauheella. Paita on leikattu käsin irti ja liimattu paikoilleen kohotarrapaloilla. :)

P*skarteluhaaste #215 – Luonnos

P*skiksessa mennään aivan ihanalla luonnoksella! Jotenkin tämä luonnos oli itselleni todella inspiroiva. Joten poikkeuksellisesti yhden kortin sijasta haasteeseen valmistui kaksi korttia kuin itsestään. :)

mustaches onnea

Molemmissa on käytetty samaa GeliPlatella tehtyä taustapaperia ja samaa sabluunaa, jonka piirsin vapaalla kädellä ja leikkasin paperista. Paperisabluunaa/maskia apuna käyttäen levitin kumpaakin DI musteita alareunoihin, jotta sai luonnoksen mukaisen kaarevan linjan. Molempiin on myöskin piirrelty pisteitä ja viivaa mustalla tussilla. Viiksikortin viikset on leimakuva, jonka embossasin ja leikkasin saksilla. Tekstisuikale on washiteippiä ja ONNEA-teksti on stanssattu Die-Versions – A Hint Of Lime stanssilla BigShotilla.

3terkut luonnos

Tässäkortissa sydämet on Scrapfellowin puupahvikuvioita ja <3terkut on leimattu.

Itse pidän enemmän viiksikortista, siitä tuli mielestäni onnistuneempi, mutta toisaalta halusin julkaista tämän sydänkortinkin. :)

Addicted to Technics – Haaste 5: Silkkipaperitausta

Addicted to Technicsissä pitää tällä kertaa löytyä silkkipaperitaustaa ja kalvolle leimausta.

tweet tweet

Leimailin valkoiselle silkkipaperille The Artistic Stamperin Calligraphic Mat #12 leimalla mustalla StaZonilla ja suihkin päälle valikoiman Lindy’s Stamp Gangin mistejä. Lintu on leimattu myöskin StazOnilla kirkkaalle kalvolle, josta hioin hiomapaperilla taustan sumeaksi, jotta lintu erottuisi taustasta paremmin. Lintu ja tekstit on Chocolate Baroquen Steampunk Birds setistä.

P*skarteluhaaste #213 – Paperisuikaleet

Pidemmittä puheitta, suikaleita on tehty taustaan ja vähän isommasta suikaleesta on tehty musta kaistale, johon Puuhiksen innoittamana päädyin kokeilemaan Gilding Flakeseita Tando Creative Hippy Chick sabluunan kanssa. :)

gilding girl

Tuputin Flake & Glitter Glueta sabluunnan läpi. Liiman päälle levitin Golden Fefel ja Copper Kettle värisiä hitusia. Just for You-teksti on leimattu liimalla ja muuten toimittu samoin kuin sabluunan kanssa. :)

gilding girl2

Kultaiset ja mustat roiskeet on tehty kultaisella ja mustalla geelikynällä. Alunperin tein roiskeita punaisella mistillä irroittamalla korkin ja roiskimalla pillillä, mutta se osoittautui huonoksi ideaksi. Annoin mistin kuivaa ja väritin pisaroiden päältä geelikynillä niin kortin tunnelma parani huomattavasti. Myös tikkaukset on tehty geelikynillä.

Kerroksilla saa aina korjattua virheitä, siksi askartelu onkin niin ihanaa! <3

Lumienkeleitä

Postista tuli vihdoin tilaamani Lili ot the Valleyn leimasimet, joten hetihän sitä oli päästävä värittelemään. :)

lily nalle2

Nallukka on leimattu Cansonin Mix Media paperille ja väritetty Inktenseillä ja stumpeerattu hajuttomalla tärpätillä. Kuvan reunoille levitin Tumbled Class DI-mustetta. Musteen levittämisen jälkeen leimasin Chocolate Baroquen Winter Edges leimalla kulmiin lumihiutaleita VersaMarkilla ja embossasin Cosmic Shimersin Detail True Whitella. Lopuksi liimasin vielä 2mm puolihelmiä Scotchin Strong’n Precisella. :)

P*skarteluhaaste #211 – Kulta + oma valinta

Taas jäi paskiksen tekeminen vähän myöhäiseksi, mutta sainpas jotain aikaan sitten kuitenkin.

kultalumihiutale2

Kultaa löytyykin sitten lumihiutaleista ja washiteipistäkin vähäsen. Suurin lumihiutale on stanssattu Memory Box – Lindeman Snowflake stanssilla ja pienemmät samaisen valmistajan Crystalline Border stanssilla. Hiutaleet on päällystetty Stampendouksen Aged Gold kohojauheella.

Sama ongelma varmasti muillakin. Talvella valokuvaaminen on vain aavistuksen hankalaa, ainakin näin keskellä yötä… No ehkä se päivä taas kohta pitenee. :)

Flamingo

Niinkuin jo aikaisemmin kerroin, oli Maikkis meillä viime viikonloppuna kylässä ja sain väritysohjeita. :) Harjoittelin värittämään tätä The Octopode Factoryn Flamingoa. Tässä yksi jonka sain tagiksi asti. Maikkiksen flamingoja pääset kurkkimaan täältä.

tof flamingo just for you

Tagi on stanssattu Sizzix Bigz L Movers & Shapers – Tag & Bookplates stanssilla 4CC:stä, johon on tehty pinta Gellillä painamalla. Tagin reunat kävit läpi lilalla ja mustalla musteella. Flamingo on väritetty Inktense kynillä ja stumpeerattu hajuttomalla tärpätillä.