Maapallolamppu

Kaapista löytyi rikkinäinen lamppu, joka sai uuden elämän tauluna. Idea tähän lähti toisesta kanvaksesta, josta lisää sitten kun se on valmis. Maikkis ja Puuhis ansaitsevat myös osansa tämän taulun syntytarinasta, joka alkoi kun Puuhis oli luonanni askartelemassa ja otimme Maikkikseen yhteyden Skypen kautta, jolloin saimme kaikki askarrella yhdessä Ja olihan Kaisakin meidän seurassa hetken aikaa puhelimella kaiuttimen kautta… Kyllä tekniikka on ihanaa! :D
Our Planet 1
Tein taulun akvarellilehtiön taustapahvin palasten päälle. Lamppu, napit ja muu ”roska” on liimattu taustaan gel mediumin avulla, jonka kuivuttua maalasin kaiken gessolla pariin kertaan. Maiden ääriviivat piirsin lyijykynällä. Tällä kartalla ei kannata lähteä suunnistamaan mutta kyllä se _ehkä_ vähän maapalloa muistuttaa. :D
Värityksen taulu sai akryylimusteista. Akryylimusteet sekoittuvat toisiinsa todella hyvin ja niinpä varsin pienelläkin määrällä värejä saa erittäin laajan värikartan. Tosin akryylimustevalkoimassa on aivan mielettömän herkullisia värejä valmiina, jolloin säästyy suuremmalta sekoittamisen vaivalta. Tässä työssä käytin väreinä Sundown Magenta, Hot Cool Yellow ja Process Cyan, sekä mustaa, joista sekoittelin itse ruskean sävyjä. Väriin kannattaa sekoittaa vähän vettä ja maalata useampia ohuita kerroksia yhden paksun sijaan. Vesisäiliösivellin on tässä oiva työkalu.
Our Planet 3 Our Planet 2
Lopuksi viimeistelin työn pronssin sävyisellä vahalla, jolla saa kivasti korostettua yksityiskohtia. Banneri on stanssattu Sizzixin stanssilla ja teksti on leimattu toimistoleimasimella.
Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Maapallolamppu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s