Paperilohikäärme DT – Linssilude

Pääsin taas pitkästä aikaa skräppäilemään. Mielessä on ollut jo jonkin aikaa päästä käyttämään maskinestettä ja mistejä taustanteossa ja nyt pääsin viimein leikkeimään. :)

Linssilude1

Leiska on tehty 12″x12″ valkoiselle kartongille. Taustassa näkyvät koukerot on piirrelty puutikulla (grillivartaalla) ja maskinesteellä. Puutikun sijasta voi myös käyttää sivellintä, mutta kuivaessaan maskineste saattaa tuhota siveltimen. Piirtelin osan koukeroista suoraan valkoisen paperin päälle, annoin maskinesteen kuivaa ja suihkin keltaista Lindy’s Stamp Gangin Flat Fabiota ja annoin mistin kuivaa. Toistin saman muutamia kertoja aina kuivattelemalla maskinesteen ja erisävyisen suihkitun musteen kunnes tuntui, että kerroksia on sopivasti. Viimeisen mistikerroksen kuivettua poistin maskinesteen varovasti sormenpäällä hankaamalla ja vetämällä sitä irti.

Päälle piirtelin lyijykynällä Circles on Circles sabluunan läpi ympyröitä, joita ”varjostin” vapaalla kädellä piirtelemällä viivakkoa. Pienemmät ympyrärykelmät on tehty omasta varastostani löytyvällä sabluunalla, jonka läpi levitin palettiveitsellä DecoArtin kohopastaa. Kuivatetun kohopastan päälle levitin sormella Metallic Gilding Wax vahoja Vintage Plum ja Cast Bronze. Perhoset on IndigoBlu Nature I leimasetistä ja ne on leimattu StazOnilla.

Linssilude2

Otsikko on Die-Versionsin Editor in Chief stanssilla stanssattu mustasta kartongista, johon liimasin 2-puoleista teippiä taustalle ennen stanssausta. Kamera on Scrapfellowin puupahvikuvio, joka sai myöskin pintaansa mustaa StazOn mustetta. Journaling teksti, sekä kuvaa kiertävät tikkaukset on tehty NeoPiko tussilla.

Loppusilaukseksi liimailin vielä luonnonvalkoisia 2mm3mm ja 4mm puolihelmiä koristeiksi Scotchin Strong’n Precise liimalla.

Advertisements

Yksi kommentti artikkeliin ”Paperilohikäärme DT – Linssilude

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s